maanantai 16. helmikuuta 2015

Tervetuloa lukemaan Ruinan kaupungin tarinoita.

Hei!
Pientä esittelyä mitä minulla oli mielessä koota tänne blogiin. Minulla on vuosia ollut vimma keksiä erilaisia henkilöhahmoja tarinoihin, kirjoitelmiin, novelleihin ym ym. Kaikki ideat ovat kuitenkin päätyneet pöytälaatikkoni syövereihin, mutta nyt keksin koostaa ajatukset blogimuodossa itselleni kokonaiseksi, ehkä joskus yhtenäiseksi jutuksi.
Tulevien novellieni, runojen, erimittaisten tarinoiden lähtökohtana on se, että kerron kuvitteellisen kaupungin Ruinan asukkaista ja niille tapahtuvista asioista. Kaupunki miljöö on sopiva kehys kertomaan erilaisten ihmisten erilaisia tarinoita, jotka ehkä yhdistyvätkin jossain vaiheessa. Aluksi voi olla vaikea seurata tapahtumia, mutta pyrin pitämään juonen jokseenkin jännänä. Koska teen tätä lähinnä omaksi ilokseni, en aijo ottaa tästä stressiä tai suorituspaineita, vaan annan ajatuksen juosta ja kun se juoksee tulee varmasti enemmän luettavaa.
Toivon palautetta, kommentoikaa, ideoikaa, heittäkää villejä juonenkäänne ideoita, otan kaiken ilomielin vastaan. Katsotaan mitä meidän tulevassa kaupungissamme tapahtuukaan.
Seuraavaksi esittelen teille muutamia kaupungin asukkaita...
- Emerentia -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti