- Huh huh tänään oli melkoinen päivä! Jesper tuumaa kaverilleen
- Mhm. Jokke mutisee vastaukseksi.
Se, että Jesperillä meni omien sanojensa mukaan päin helvettiä ei näyttänyt tänäänkään muuttuvan. Jesper oli lähettänyt useita työhakemuksia viimeaikoina, eikä yhdestäkään ollut poikinut töitä. Sen lisäksi tänään oli ollut päivä, jolloin Jesperin oli muutettava kotoaan asumaan Jokken nurkkiin kaikkine kamoineen, sillä hänen vanhempansa olivat nyt vaan päättäneet erota, eikä häntä huvittanut muuttaa enää kummankaan luo. Olihan hän oli 20 vuotta luuhannut heidän nurkissaan. Työpaikan löytyminen vain ahdisti nuoren miehen mieltä. Halu tehdä töitä oli, mutta työkokemus puuttuu.
- Pitänee laajentaa työnhakua, emmä sun nurkkiin voi jäähä.
- Ei mitään kiirettä, kuhan siivoot jälkes niin saat sä tääl punkata. Ja sitä paitsi sä osaat tehä ihan hyvää safkaa. Jokke tuumaa haukatesaan Jesperin tekemää pizzaa.
- Se nyt on vähintä mitä voin tehä. Ja sitä paitsi misut tykkää kokkipojista.
- Haha joo, ne ku ei nykyään ite osaa enää kokata! Onks ollu mitää sutinaa?
- No eipä tässä paljo oo daameja pyöriny. Siin yhes Divaris oli kyl ihan vetävä mimmi.
- Löysitsä sieltä mitää, mä en oo aikoihin käyny siin.
- Emmä sitä mitä mä hain ja oli nii kiire siinä ku faija tuli hakee auton. Pitää varmaa käyä uudelleen tsekkaan. Kuhan asettuu hoodeille.
Jokke rojahtaa sohvalle tuijottaamaan salibandy peliä ja Jasper vaipuu ajatuksiinsa ja miettii mitä ihmettä hän tekisi nyt. Hän haluaisi jotain uutta elämäänsä ja työn ja kaikki perusasiat kuntoon. Kotona asuessaan hän ei sen koomin ajatellut tulevaisuuttaan, mutta nyt kun hänen vanhempansa erosivat hän tajusi, että elämä ehkä kuitenkin on edessäpäin. Jatkuvat riidat ja ahdistava ilmapiiri saivat Jesperin tuntemaan itsensä huonoski ja syypääksi kaikkeen. Nyt kun kaikki on oikein perheterapeutin kanssa keskusteltu läpi hän viimein on tajunnut, että hän voisi elää omaakin elämää eikä kantaa vastuuta vanhempiensa elämistä. Niimpä hän on nyt todellakin päättänyt näyttää kaikille, että hänestä on johonkin. Tosin hän ei vielä itsekkään tiedä mitä se on. Hän pitää kirjoittamisesta ja avaa nytkin vihon mihin hän usein raapustaa tuntojaan. Tällä kertaa paperi jää tyhjäksi, sillä Jesper on liian turhautunut kirjoittamaan
Jesper kurkistaa ikkunasta ja vaikka taivas näyttää sadetta enteilevän tummalta hän päättää lähteä ulos. Ehkä pieni lenkki tekisi hyvää. Hän vaihtaa lenkkikamppeet päälle ja tunkee plug-kuulokkeet korviinsa ja napsauttaa kännykästä satunnaisen biisilistan soimaan.
Hetken käveltyään Jesper huomaa kävelevänsä kirjankaupan ohitse jossa kävi aijemmin. Valot ovat vain näyteikkunoissa ja kauppa näyttää erittäin suljetulta isoine kylteinneen. Kaupunki vaikuttaa hiljaiselta muutenkin, Se sopii sillä hän ei halua ympärilleen sekamelskaa. Hän on niin väsynyt jo siihen kaikkeen. Jesper istuu hetkeksi pyörätelineen päälle ja kaivaa taskustaan savukkeen.
Savun leijaillessa ilmassa Jesper miettii, mitä hänen nyt kannattaisi tehdä. Hän ei haluaisi alkaa opiskelemaan, eikä suoranaisesti työntekokaan innosta, rahaa on vain saatava. Rikollisin keinoin hän ei sitä edes harkitse hankkivansa, aina sitä jostain paremmin saa. Ei auta kuin hakea töitä ahkerasti hän ajattelee.
Jesper tumppaa savukkeen ikkunalautaan ja jatkaa matkaa musiikit korvilla pauhaten kohti keskustaa. Pian hän kuitenkin havahtuu ettei halua keskustan milskeeseen, vaan hän hölkkääkin ohutta polkua pitkin ja päätyy lopulta pururadalle. Muutama satunnainen koiran ulkoiluttaja ja lenkkeilijä ohittaa Jesperin hänen laahustaessa mäkeä ylös. Hetken tarpomisen jälkeen Jesper istuuntuu kivelle hieman syrjemmälle reitistä ja sytyttää tupakan. Siinä istuessaan hän tuntee jotain. Rauhan. Hiljaisuuden. Sellaisen seesteisen olon. Mikään ei vituta, mihinkään ei ole kiire. Kunhan on vaan. Ilman murheita. Hän nauttii tästä olotilasta vielä pitkään savukkeen loppumisen jälkeen. Hengittää rauhallista puhdasta ilmaa. Tämä on mun paikka, hän ajattelee.
Saapuessaan Jokken kämpille Jesper päättää lähteä lenkille läheiseen metsään uudelleen ja ottaa vielä kameran mukaansa. Hän tuntee vieläkin tunteen minkä metsä hänelle antoi ja se oli kuin tervetulotoivotus johonkin uuteen.Ehkä hänellä sittenkin on toivoa....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti